Tuntui jokseenkin oudolta sulkea Singaporen asunnon ovi viimeista kertaa perassaan ja sita ennen todeta kahdelle paikalla olevalle kamppikselle, etta heippa, ma meen nyt. Mutta niin sita vain piti tehda. Parin tunnin (pomppuisen) lennon jalkeen loysin itseni Ho Chi Minh Citysta, Vietnamista. Maahantuloviranomaiset eivat oikein tykanneet siita, etta en ollut hommannut viela lentolippua pois taalta. Mutta pienen vatvomisen jalkeen paasin lapi ruhtinaallisen 2 viikon oleskeluluvan kera (norm. 30 pv). Ei silla, enpa taalla kauempaa meinannut ollakaan.
HCMC on ihan hullu kaupunki! Ainakin verrattuna Singaporeen. Ero on kuin yolla ja paivalla. Kadut on taynna moottoripyoria, liikennevaloja on uskomattoman vahan liikenteen paljouteen nahden (ja jos valot sattuu olemaan, ne on monesti vain autoille, ei jalankulkijoille). En pida itseani kovin itsemurha-alttiina, mutta taalla sellainen on hieman pakko olla, jos ei halua kavella samaa korttelia ympari paivasta toiseen. Ei auta muu kuin astua keskelle autojen ja moottoripyorien virtaa ja toivoa parasta (ja pelata pahinta), ettei kukaan aja paalle. Ja koko ajan on joku moottoripyorakuski huutelemassa peraan etsien kyyditettavaa: "Motorbike, miss?", "Where are you going?" (paikallisia tuk-tukeja siis). Kuvitteleeko ne oikeasti, etta lahtisin sellaisella kyydilla yhtaan minnekaan?! Muutenkin tunnen saavani vahan liikaa huomiota kaduilla...
Eilen kavin pakolliset turistikohteet lapi: sotamuseo, itsenaisyyspalatsi ja paikallinen markkinapaikka. Museo oli hieno, ja selvitti jenkkien kanssa kaytya sotaa tarkasti (Vietnamin nakokulmasta tietenkin). Monet kuvat olivat vaan sellaista materiaalia, etta ei sovi heikkohermoisille. Meinasi itsellekin tulla huono olo, kun katsoin kemiallisten aseiden uhrien kuvia. Palatsi oli ihan jees, sellainen...noh, palatsi. Markkinoilla meni taas hermot, kun koko ajan joku (tai paremminkin 5 ihmista samaan aikaa) huutelee: "Hello, miss", "T-shirt, miss?", "What are you looking for, miss?". Tuli lahinna sellainen tunne, etta pakko paasta pois. Hittoako se niille kuuluu, mita etsin tai minne olen menossa?!
Ja kuuma on, voi luoja! Eilen joku 35 astetta ja hiki vaan valui, kun kavelin kaupunkia ympari. En oikein tieda, mita pitaisi laittaa paallensa, ettei koko ajan olisi selka markana...
Tanaan illalla matka jatkuu yojunalla kohti Nha Trangin biitsikaupunkia. Pitaisi olla ihan tyylikas juna, ei mikaan sota-aikainen vanhus. Aamulla perilla klo 6, ja siita voikin sitten melkein suunnata jo rannalle :) Auringon olisi parempi paistaa seuraavat paivat, muuten tulee olemaan hieman tylsaa. Paitsi etta hyvin se aika menee ihan hotellihuoneessakin kirjaa lukien tai telkkaria katsellen (mm. eilen joku 4 CSI-jaksoa putkeen). Ihanaa kun kerrankin saa rentoutua... Mutta tavalla tai toisella pitaisi ensi viikolla sitten paatya Hanoihin, koska varasin juuri lennon sielta Vientianeen (Laosiin), lahto la 2.5.
Sainpa tuossa eilen taas puhelun yhteen mahdolliseen kesatyopaikkaan liittyen. Kyseinen puhelu meni tuttua kaavaa: "Ai olet vaihdossa talla hetkella? Ja tulet vasta kesakuussa? No ei se sitten onnistu. Ei me tehda puhelinhaastatteluita." Eiko nama ihmiset lue hakemuskirjeita ollenkaan?! Kyllahan niissa sanotaan, etta olen Singaporessa koko kevaan. Aargh. Ja mika vika puhelinhaastattelussa muka on?? Onko silla nyt mitaan valia, milta se ihminen nayttaa luonnossa? Huoh...
Eli tallaista talla kertaa. Huomenna biitsille, jeejee :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti